Kuten kuvasta voi nähdä, vuosi 2025 tuo uusia kuvioita Taidetilaan, mutta otetaan nyt ensin katsaus menneeseen. Vuoden 2024 alusta yhdistys otti Galleria Hopan pyörittääkseen ja ensitöikseen muutti tilan Taidetilaksi. Tämä sen vuoksi, että yhdistys ei oikeastaan tee galleristin hommaa eli aktiivisesti myy ja markkinoi taiteilijoiden töitä vaan päähomma on mahdollistaa taiteilijoiden työskentely ja tarjota tiloja siihen sekä näyttelyiden pitämiseen ja taiteen esille tuomiseen.
Tämä onkin onnistunut mainiosti. Vuoden 2024 aikana Hopassa nähtiin 22 erillistä näyttelyä, joista osa oli ryhmänäyttelyitä. Lisäksi yhdistys järjesti seitsemän croquis-piirustusiltaa, kaksipäiväisen kokeellisen musiikin Ääniasema-festivaalin sekä kaksi klubi-iltaa samalla idealla. Yläkaupungin yöhön tuotettiin omaa ohjelmaa ja kesällä oli perinteikkäästi nähtävissä Jyväskylän taiteilijaseuralaisten näyttelyitä. Pidettiinpä joulukuussa vielä myyjäisetkin.
Mitäs jännää sitten ensi vuonna? No tarkoitus on pitää kiinni viimevuotisista hyvistä konsepteista kuten Drink & draw ja Ääniasema ja luonnollisesti tarjota jälleen näyttelyitä vuoden ympäri. Tällä hetkellä varmistunut näyttely- ja tapahtumakalenterit ovat nähtävillä sivun lopussa.
Uudet näyttelyt avautuvat uudistuneessa tilassa, jossa voi ripustaa myös peräseinälle! Paljon puhuttuun akustiikkaan on tarkoitus satsata seuraavaksi.
Mikäli kaikki menee nappiin, yhdistys on päättänyt tarjota hommia myös työkokeilijalle / työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen ja mahdollistaa näin myös ulkopaikkakuntalaisille taiteilijoille näyttelyn järjestämisen hieman helpommin.
Kaikenlaista muutakin on tuumailtu ja suunniteltu, mutta ihan ei kaikkea uskalla vielä luvata, kun konkretia puuttuu. Odotettavissa silti taidetta ja kunniaa koko vuoden osalta. Tervetuloa tutustumaan ja miksei tarjoamaan myös omia ajatuksia Taidetilan Hopan tarjontaan!
Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää uutta vuotta 2025 koko Hopanpohja ry:n puolesta toivottaa
Toni Essel
yhdistyksen puheenjohtaja
Näyttelyt:
Noora Ahonen 6. – 26.1.
Jenni Välikangas 27.1 – 9.2.
TBA 10. – 16.2.
Veera den Arend, 17.-23.2.
Jani Saxberg 24.2. – 2.3.
Suvi Silvala ja Minttu Koponen 3. – 16.3.
Antti Tahvanainen 24. – 30.3.
TBA 31.3.-13.4.
Gradian opiskelijat 14. – 27.4.
Ääniasema-festivaali ja näyttely 28.4. – 4.5.
Valo Huttu 5. – 18.5.
Joonas Ahtikallio 19.5 – 1.6.
Antti Laitinen 2. – 8.6.
Essi Nieminen 9. – 22.6.2025
Taiteilijaseura 23.6. – 10.8.
Karhumaa + Skorpio -kollektiivi 11.-31.8.
Maria Leskinen 1.–7.9.
Turun Taideakatemian opiskelijat 8.-21.9.
Jere Suontausta, Aleksander Salvesen 22. – 5.10
Siiri Torvinen, 6.-19.10.
Eevi Palonen 20.10.-2.11.
Heli Harakka 3.-9.11.
Annika Takkala 10.-23.11.
TBA 24.11. – 21.12.
Tapahtumat:
Drink & draw -piirustusillat 22.1., 19.2., 19.3., 23.4. ja 21.5. klo 19
Ääniasema-klubit 14.2. ja 21.3.
Ääniasema-festivaali 2. – 3.5.

Jätä kommentti