Niin se vaan vuosi vierähti taiteen ja kulttuurin merkeissä jälleen. Yhdistyksemme Hopanpohja ry otti keväällä lisää jäseniä, että voitais tehdä vielä enemmän kaikenlaista hauskaa yhdessä ja Yläkaupungin kulttuuritarjonnan hyväksi. Ja mehän tehtiin: vähintään viikon mittaisia näyttelyitä oli yhteensä 27, joista 11 ryhmänäyttelyitä. Drink & draw -piirustusiltoja oli keväällä kuusi ja syksyllä neljä.
Kokeellisen musiikin Ääniasema-klubeja järkättiin Hopassa vuoden aikana neljä kertaa, mutta vierailimme konseptin kanssa myös Hankasalmella, Pietarsaaressa sekä Turussa. Ääniasema-festivaalikin laajeni Hopan ulkopuolelle, kun äänitaiteeseen keskittyvä elokuvanäytös järjestettiin Kino Aurorassa yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskuksen kanssa.
Ääniaseman House band Pompeijin tuho keikkaili luonnollisesti kaikissa Ääniasema-tapahtumisessa, mutta sen lisäksi myös Yläkaupungin Yössä, Synth Campissä Kemiössä sekä Köhiön Kulttuurisauna -tapahtumassa. Yhteistyötä tehtiin muun muassa Riga High School of Design and Art -koulun sekä Pietarsaaren taiteilijayhdistyksen Jakarten kanssa. Molemmissa yhdistyksen jäsenet pitivät työpajoja ja viettivät viikon residenssissä.
Yläkaupungin yöhön tuotettiin tietty muutakin ohjelmaa, jotka olivat niin suosittuja, että kaikki eivät mahtuneet sisään. Saas nähdä pääsevätkö viime vuonna jonoon jääneet vielä näkemään, mitä Simo internetistä löytää.
Vuoden päätti perinteikkäät uuden vuoden talkoot, joissa seinät ja tällä kertaa muutkin pinnat kuten tuulikaappi, ikkunaseinä ja ikkunalauta laitettiin minttiin uusia näyttelyitä ja tapahtumia varten. Mikä mikä mahtavinta, tilan akustiikkaa parannettiin asentamalla levyjä kattoon. Nyt siellä jopa kuulee, mitä toinen puhuu!
Entäpä vuosi 2026? Mitäpä sitä muuttamaan hyväksi havaittuja kuvioita eli näyttelyt, Drink&Draw, Ääniasema ja Yläkaupungin yö ovat varmoja tärppejä tällekin vuodelle. Luvassa saattaa olla muitakin mielenkiintoisia kulttuurielämyksiä, mutta ei nyt mennä lupailemaan vielä, kun ei oo kaikki niin varmaa. Mutta olispa kiva nähdä paljon porukkaa tänäkin vuonna tapahtumissa ja näyttelyissä, koska teitä varten me näitä hommia tehdään. Niin ja siksi, että se on kivaa. Että oikein kivaa ja kulttuurintäyteistä vuotta 2026!!!
Toni Essel
Hopanpohja ry:n pj.













Jätä kommentti