Näyttely avoinna ti–pe klo 12–16, la klo 12–16
Vicia cracca on kokonaisuus, jossa kahden eri taiteilijan teokset kohtaavat tilassa ollessaan. Työskentelyn lähtökohtina ovat toimineet paperipohjaiset menetelmät, prosessinomaisuus sekä erilaisten havaintojen ja odottamattomien sattumusten vastaanottaminen, joihin mm. kyyttölehmät ja valo ovat vaikuttaneet.
Vuorman sarja m2 keskittyy biodiversiteetin vahvistamiseen toimien yhteistyössä suomalais-karjalais alkuperäiskarjan kanssa. Se on dokumentaatioita monimuotoisuuden eteen tehdyistä arjen toimista pienellä karjalaistilalla. Vuonna 2023 taidegrafiikasta itänyt työsarja hakee muutosta konkreettisen toimien kautta kuitenkaan olematta mitään muuta kuin arjen työtä. Kyyttö-karjan ja suomenlampaiden laidunnuksen tarkoitus on vahvistaa uhanalaisia lajikantoja niitty-ympäristöissä, jotka monimuotoisine lajikantoineen ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Vuorma pohtii työssään ihmisen ja luonnon yhteistyön voimaa, toivoo Vicia craccan kukoistusta ja ihmettelee vähän kaikenlaista.
Jaakonaho tutkii teoksissaan ajan kulumista ja sen myötä tapahtuvia muutoksia. Työskentely lähtee usein liikkeelle hetkien tarkastelusta, joiden osaksi valokuvan kokeelliset prosessit, luonnossa kulkeminen, sekä materiaalien kerääminen nivoutuvat. Näyttelyssä olevat teokset ovat osa Valon alla makasivat -projektia, jossa valokuvat, värit ja taidegrafiikan kautta syntyneet monotypiavedokset vuorottelevat näkyvänä olemisen ja katoamisen maastoissa. Ne heijastelevat sisäistä kokemusta näkymisestä ja jatkuvasta muutoksesta mielessä sekä ympäristössä. Sävyjen, kerrosten ja muotojen etsiminen ehdottaa tekemiselle suuntia, joita lopulta ohjaa yllätyksellisyys.
Tilaan rakentunut kokonaisuus on syntynyt näiden projektien vuorovaikutuksesta.
Taiteilijat ovat tavattavissa näyttelyn ripustuksen aikana maanantaina 16.2 klo 13 alkaen. Lämpimästi tervetuloa!

Jätä kommentti