Näyttely avoinna ti–pe klo 12–18, la klo 12–16
Avajaiset 2.3. klo 18–20. Tervetuloa!
Nyt on outoa olla ihminen. Kaikki on keinotekoista sosiaalisista kuvioista talouteen, elektroniikkaan ja elinympäristöömme. Hapuilen yhteyttä luontoon. Rakas appelsiini, olet samanlainen kuin minä. En tiedä mistä tässä on kyse. Maalaan sinut sata kertaa, ehkä sitten tiedän.
Appelsiinissa avaintekijä on väri. Hohto, kerroksellisuus, hienot muutokset sävyissä. Lämpimät värit, etenkin oranssi ja sen monet sävyt, ovat aina vedonneet minuun erityisellä tavalla. Sitten on pinta ja tekstuuri. Sitrushedelmän kuori on aivan kuin ihmisen iho. Ulkoisten yhtäläisyyksien lisäksi lihallisuus on muutenkin vahvasti läsnä. Kaikkeen tähän uppouduin. Tutkin ja jäljensin kuva-aihetta kaikella sen ansaitsemalla ylhäisyydellä.
Opin, että olemme kaikki kovin hedelmän kaltaisia. Ihomme muistuttaa niitä. Olemme täynnä lihaa, pehmeitä ja pyöreitä. Omakuvallisuus on tekemisessäni muutenkin olennaista, mutta nyt en osaa erottaa itseäni käsittelemistäni kuva-aiheista. Minä olen täyttä hedelmää, täynnä hedelmää. Teossarja ’Rakastan sinua appelsiini’ on rakkaudenosoitus. Se on maalauksen ja askartelun kautta toteutettu tutkielma hedelmän muodosta, väristä ja merkityksestä.
–
Emma Louna on Jyväskylässä työskentelevä kuvataiteilija, joka valmistui keväällä 2025 Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiasta. Lounan teoksia on ollut esillä useassa ryhmänäyttelyssä, mukaan lukien Amos Rexin Generation 2023 -näyttelyn.
Hän on maalannut seinämaalauksen TYKSiin (2024) ja ohjannut yläkoululaisille seinämaalaustyöpajaa. Louna on toteuttanut jääveistosinstallaation Oulussa Frozen People festivaalilla osana Käsityökerho-nimellä toimivaa kollektiivista projektia.

Jätä kommentti